Kerran minäkin olin pieni kiljuva ja rääkyvä nyytti. Oli se heleppoa. Auko vaan suutan, ja kilju, niin ruoka tuli kun Manulle illallinen.

 Vessassa käynnistä ei tarvinnu huolehtia, sen kun vääns lämpimät housuun, niin kyllä se äiti ne sieltä siivos. Vaatteistakaan ei niin tarvinnut huolta kantaa. Äitihän ne valitsi ja laittoi valmiiksi päälle...

Kyllähän sekin aika sitten tuli, kun oli aika mennä kouluun... eskariin. Odotin tavallaan sitä, mutta kuitenkin pelkäsin kuollakseni ja nyhjäsin äitin kyljessä.

noh, niinhän siinä kävi, että esikoulu kuitenkin oli ja meni. Nelosluokan tietämillä olin jo ihan sata aamen, kun matikan kirja lensi luokan seinään, että ylä-asteellehan minä en koskaan mene!! Ala-aste tuli kuitenkin kunnialla suoritettua, ja oli ylä-asteen vuoro.

Ylä-asteella oltiin kaverini kanssa niin paniikissa, että kuljettiin tarkkaan merkattu lukujärjestys käessä pientä kouluamme ympäri Näytettiin taatusti ihan idiooteilta... ja siltä kyllä jälkeen päin tuntuukin. Ylä-asteella oli niitä hyviä, ja.. noh, vähemmän hyviä hetkiä. Ja vaikka inhosinkin välillä (tai melkein koko ajan) matikan maikkaamme, suoritin matematiikankin kunnialla loppuun, ja saan olla iki onnellinen siitä, että nyt päättötodistuksessani komeilee 8 matikasta! Ehkä ope antoi vähän armoa...(voisin vaikka lyödä vetoa)

Nyt kun on aika siirtyä lukioon rupesin miettimään, että mihinköhän se pieni eskarilainen oikein hävisi?? Se jonka tukka oli letitetty, tai kivoilla saparoilla? Ei se varmaan minnekkään olekkaan kadonnut. Kerran pieni, aina pieni

Loppuun lisään itestäni kuvan, jonka otin tänään. Päälläni olevat vaatteet ajattelin laittaa huomenna, kun aloitan lukion!! Mitäs tuumitte? Voiko tolleen lähteä???

Ja käsi nyrkissä

Paita: Lindex
shortsit: siskon kaapista
gladiaattori sandaalit: Mekka(ko?)
Laukku: kirppis(äitin laukku)
Koru: Made by me!