Ja kuten otsikkokin mainitsee leirin, niin olin siis tosiaan varkkanuorten leirillä eilen ja tänään paimentamassa sellasia 1-2 luokkalaisia! Voi jee, millanen hulina siellä oli. Äääntä lähti ja jaloissa roikku aina joku. Palkkaa me ei siitä saada, mutta olen tullut siihen tulokseen, että leireillä on aina kivaa, joten miks ei  Ens kesänä aletaan kuulemma mekin saaha siitä palkkaa, mutta saas nyt nähä...  Mutta se siittä sitten.

Niin ja toisena aiheena ajattelin käsitellä kesätyöpaikkoja! Tänne tuppukylään otetaan kaupungille kesätöihin yksi tuonne ja toinen tänne. Mikään kesätyö ei oikein napannut tarjolla olevista, joita siis netissä ilmotettiin. Niinpä minä sitten ajattelin, että menen huomenna kysymään paikallisesta vaatekaupasta ja Tiimarista, josko niillä olisi töitä minulle antaa ees muutamaksi viikoksi.  Tietysti siinähän voi käyä niinkin onnellisesti, että pääsen isoseksi rippileirille, mutta kun niistäkään ei ole vielä ilmoteltu!!! Ärsyttävää, että pitää oottaa niin kauan, että kaikki työt on sitten jo menny!!!!!  Mutta...huomenna siis nähdään, että saanko vaiko enkö kesätöitä täältä. Niistä isos asioista kuulee ehkä vasta joskus muutaman viikon päästä??  Mutta joo, elämä on...

Hyvää sunnuntain jatkoa!